Kuvantaminen

Ultraäänikuvantaminen on osaamisemme ydintä. Tarjoamme ultraäänikuvantamisen ratkaisuja erityisesti kirurgisten toimenpiteiden ja hoitojen ohjaukseen. Meillä on Pohjoismaiden asiantuntivin tiimi mm. eturauhassyövän ultraäänidiagnostiikkaan ja intraoperatiiviseen ultraäänikuvantamiseen. Valikoimassamme on myös Clariuksen monikäyttöiset ja langattomat ultraäänianturit iOS- ja Android-laitteille.

BK Medical on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme, jonka ainutlaatuisia ratkaisuja edustamme yli 15 vuoden kokemuksella. Reaaliaikainen intraoperatiivinen ultraääni on kuvantamismenetelmä, joka on luotu käytettäväksi toimenpiteiden aikana. Kutsumme tätä aktiiviseksi kuvantamiseksi (active imaging), koska kirurgi voi käyttää reaaliaikaista tietoa toimenpidesuunnitelman päivittämiseen ja kriittisten päätösten tekemiseen toimenpiteen aikana.

Tutustu valikoimaan

BK Medical on alusta alkaen sitoutunut suunnittelemaan aktiivisia kuvantamislaitteita sekä ratkaisuja, jotka auttavat kirurgeja visualisoimaan potilaan anatomian ja leesiot, ohjaamaan toimenpiteitä ja navigoimaan ihmiskehon sisällä. BK Medicalin missiona on muuttaa hoidon tasoa kirurgisissa interventioissa reaaliaikaisen visuaalisen ohjauksen avulla, mikä antaa kirurgeille tarvittavat tiedot kriittisten päätösten tekemiseen.

Nyt BK Medical edistää tehtäväänsä GE Healthcaren kanssa. Yhdessä tavoitamme enemmän asiakkaita ja jatkamme kirurgien työn kehittämistä kriittisissä päätöksissä, jotka mahdollistavat paremman hoidon ja nopeammat toimenpiteet, sekä vähentävät komplikaatioita.

BK Medicalin aktiiviset kuvantamisratkaisut auttavat yleiskirurgeja, gastrokirurgeja, neurokirurgeja, selkäkirurgeja, robottikirurgeja, urologeja, kolorektaalikirurgeja ja lukuisia muita terveydenhuollon ammattilaisia. Kuvantamisratkaisumme ovat heidän tukenaan kaikissa toimenpiteen vaiheissa, suunnittelusta interventioon ja validointiin.

Tarjoamme asiakkaillemme ensiluokkaisia kuvantamislaitteita sekä äärimmäistä asiantuntijuutta kuvantamistutkimusten suunnittelussa aina teknisestä toteutuksesta laadukkaaseen koulutukseen ja huoltoon. Uskomme, että terveysteknologialla on mahdollista luoda vaikuttavampaa terveydenhuoltoa ja maksimaalista terveyttä potilaille. Vaikuttavuuden kehittäminen edellyttää moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Tarjoamme BK Medicalin kuvantamisratkaisujen ympärillä asiakkaillemme ammattitaitoa vaikuttavuusperusteisen terveydenhuollon kehittämisessä, analytiikasta yhteiskehittämiseen ja konsultointiin.

Tarjontaamme kuuluvat myös tunnustetut langattomat Clarius-ultraäänilaitteet. Clarius on kannettavien ultraäänilaitteiden edelläkävijä ja sen antureiden kuvanlaatu edustaa markkinoiden ehdotonta kärkeä. Clarius-laitteet yhdistyvät niin iOS kuin Android -käyttöliittymiin ja valikoimasta löytyvät anturit niin humaani-, kuin eläinlääketieteeseen.

Kiinnostuitko?

Haluatko lisätietoja tuotealueesta?

Valitse alta toimialueesi ja ota yhteyttä ProMedicalin asiantuntijaan.

Alueeni

Valitse alue
  • Etelä-Karjala
  • Etelä-Pohjanmaa
  • Etelä-Savo
  • Helsinki ja Uusimaa
  • Itä-Savo
  • Kainuu
  • Kanta-Häme
  • Keski-Pohjanmaa
  • Keski-Suomi
  • Kymenlaakso
  • Lappi
  • Länsi-Pohja
  • Pirkanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Pohjois-Savo
  • Päijät-Häme
  • Satakunta
  • Vaasa
  • Varsinais-Suomi
Santeri Rantamäki

santeri.rantamaki@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Määräaikais- ja vikahuollot Vikadiagnostiikka Tekninen tuki

Lari Kotilainen

lari.kotilainen@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Sairaalakalustus: Leikkaustasot, kattokeskukset, leikkaussali- ja toimenpidevalaisimet, integraatiojärjestelmät, säteilysuojat

Jenni Jurvanen

jenni.jurvanen@promedical.fi

WhatsApp

Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot, dialyysi

Promedical-Juuso-Pehkonen
Juuso Pehkonen

juuso.pehkonen@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Instrumentit ja tarvikkeet, suonikohjuhoidot, sähkökirurgia, valolähteet ja otsavalot, dialyysi, RF-ablaatio, MW-ablaatio

Kim Vuori

kim.vuori@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot

Promedical-Jukka-Tolppa
Jukka Tolppa

jukka.tolppa@promedical.fi

Jarno Immonen

jarno.immonen@promedical.fi

Kuvantamisen tuotteet

Tuotealueet
Tuoteryhmät
Valmistajat
Tyhjennä valinnat
Kystoskooppi
Ultraäänilaitteet - UrologiaScivita Medical
Uretereskooppi
Ultraäänilaitteet - UrologiaScivita Medical
Clarius C7 HD3
Ultraäänilaitteet - PediatriaClarius Mobile Health
Clarius C7 HD3
Ultraäänilaitteet - PuheterapiaClarius Mobile Health
Clarius PA HD3
Ultraäänilaitteet - EnsihoitoClarius Mobile Health
Clarius PA HD3
Ultraäänilaitteet - TehohoitoClarius Mobile Health
Clarius L7 HD3
Ultraäänilaitteet - Ortopedia ja MSKClarius Mobile Health

Ultraäänilaitteet - AnestesiaClarius Mobile Health
Clarius C3 HD3
Ultraäänilaitteet - Ortopedia ja MSKClarius Mobile Health
Clarius C3 HD3
Ultraäänilaitteet - GynekologiaClarius Mobile Health
Clarius C3 HD3
Ultraäänilaitteet - ObstetriikkaClarius Mobile Health
4