Ajantasainen terveysteknologia edistää hoidon vaikuttavuutta
Sujuva prosessi on terveysteknologian vaikuttavuuden paras tae! Tähän tulokseenhan me olemme pohdinnoissamme tulleet ja muokanneet toimintaamme ja palveluitamme sen mukaisesti. Nyt on aika esitellä uusi palvelumallimme ProFluent.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ProFluent tarkoittaa sitä, että asiakas saa kuukausihinnalla käyttöönsä kaikki tarvitsemansa laitteet, tarvikkeet ja niihin liittyvät palvelut. Monella alalla laitteita on jo pitkään myyty “DaaS” -mallin, eli Device as a Service -ajatuksen mukaisesti, mutta terveysteknologian alalla se on vielä jokseenkin uusi. Toimintamalli on kuitenkin kiinteästi yhteydessä tehokkuuteen ja sitä kautta myös hoidon vaikuttavuuden kehittämiseen. Palvelumme ansiosta pystymme tarjoamaan jatkossa joustavampia ratkaisuja laiteinvestointeihin, joiden myötä terveydenhuollon ammattilaiset voivat keskittyä hoitotyöhön – ilman teknologiaan liittyviä riskejä.
Me haluamme olla terveysteknologian edelläkävijöitä ja paras kumppani klinikoille, sairaaloille ja muille terveysteknologiaa tarvitseville tahoille. Siksi olemme eturintamassa Suomessa lähteneet myös tarjoamaan terveysteknologiaa joustavalla elinkaarimallilla.
Tässä muutama poiminta syistä, miksi ProFluent on meidän mielestämme aivan ylivertainen malli laiteinvestointeihin:
- Ei suuria kertainvestointeja tai omistamiseen liittyviä riskejä
- Saat kaikki tarvitsemasi palvelut kerralla
- Säännöllinen ja asiantunteva huolto minimoi häiriötilanteet
- ProMedicalin asiakaspalvelu on käytössä koko laitteen elinkaaren ajan ja mahdollisissa häiriötilanteissa saat tarvitsemasi avun nopeasti
- Huolehdimme laitteesta koko elinkaaren ajan ja kierrätämme sen asianmukaisesti käyttöiän päättyessä
- Käytössäsi on jatkuvasti alan paras teknologia ja asiantuntemus
- Mittaaminen ja analytiikka edesauttavat haluttujen tulosten saavuttamista
Meidän ProTeam odottaa innolla, että pääsee esittelemään palvelua yksityiskohtaisemmin, joten ota yhteyttä minuun, Hetaan, Petriin, Patrickiin, Juusoon tai Jukkaan. Rakennetaan yhdessä kestävämpää terveydenhuoltoa!
Kesäterveisin, Joona
Kiinnostuitko?
Valitse alta toimialueesi, niin löydät asiantuntijan, joka auttaa.
Alueeni
- Etelä-Karjala
- Etelä-Pohjanmaa
- Etelä-Savo
- Helsinki ja Uusimaa
- Itä-Savo
- Kainuu
- Kanta-Häme
- Keski-Pohjanmaa
- Keski-Suomi
- Kymenlaakso
- Lappi
- Länsi-Pohja
- Pirkanmaa
- Pohjois-Karjala
- Pohjois-Pohjanmaa
- Pohjois-Savo
- Päijät-Häme
- Satakunta
- Vaasa
- Varsinais-Suomi
santeri.rantamaki@promedical.fi
Määräaikais- ja vikahuollot Vikadiagnostiikka Tekninen tuki
Sairaalakalustus: Leikkaustasot, kattokeskukset, leikkaussali- ja toimenpidevalaisimet, integraatiojärjestelmät, säteilysuojat
Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot, dialyysi
Instrumentit ja tarvikkeet, suonikohjuhoidot, sähkökirurgia, valolähteet ja otsavalot, dialyysi, RF-ablaatio, MW-ablaatio
Ultraääni- ja fuusiokuvantaminen, kivenmurskaus, laserkirurgia, urologiset syöpähoidot