Fuusiokuvantaminen

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa ja muissa länsimaissa. Vuoden 2015 alussa Suomessa oli lähes 47 500 eturauhassyöpäpotilasta. (Syöpärekisteri)

Eturauhasen fuusiokuvantaminen on yleistynyt viime vuosina nopeasti maailmanlaajuisesti ja se on otettu käyttöön myös Suomessa. Eturauhasen fuusiokuvantamisessa yhdistetään MRI-kuva reaaliaikaiseen ultraäänikuvaan , mikä mahdollistaa kohdennettujen eturauhasbiopsioiden ottamisen. Tarkemman biopsoinnin lisäksi menetelmä mahdollistaa potilaiden tehokkaamman seurannan mm. näytekohtien tarkan arkistoinnin ja muiden raportointiominaisuuksien avulla.

BK Ultrasound on pitkäaikainen urologisen ja kirurgisen ultraäänen uranuurtaja ainutlaatuisilla teknologisilla ratkaisuillaan. BK Ultrasound -brändi on takuu laadusta ja sen palkitut järjestelmät on räätälöity käyttäjiensä erityistarpeiden mukaan. BK Ultrasoundin laitteet tunnetaan erityisen hyvästä kuvanlaadusta, liikuteltavuudesta ja helppokäyttöisyydestä ympäri maailman. Tanskalaiset juuret omaava yritys on jälleen kuunnellut asiakkaitaan ja tuonut markkinoille ainutlaatuisen bkFusionin pitkäaikaisen tuotekehityksen tuloksena.

bkFusion on saatavilla integroituna bk3000 ja bk5000 laitteille. Tutustu tarkemmin bkFusioniin klikkaamalla itsesi tuotesivulle alta.

Kiinnostuitko?

Haluatko lisätietoa tuotteesta tai palveluratkaisuistamme?

Valitse alta toimialueesi ja ota yhteyttä ProMedicalin asiantuntijaan.

Alueeni

Valitse alue
  • North Ostrobothnia
  • North Savo
  • South Karelia
  • Päijät-Häme
  • South Ostrobothnia
  • Satakunta
  • South Savo
  • Vaasa
  • Helsinki and Uusimaa
  • Southwest Finland
  • East Savo
  • Kainuu
  • Kanta-Häme
  • Central Ostrobothnia
  • Central Finland
  • Kymenlaakso
  • Lapland
  • Länsi-Pohja
  • Pirkanmaa
  • North Karelia
Lari Kotilainen

+358400158336
lari.kotilainen@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Surgical tables, pendants, surgical lights, integration, radiation protection

Jenni Jurvanen

+358 40 524 4750
jenni.jurvanen@promedical.fi

WhatsApp

Ultrasound and fusion imaging, stone management, laser surgery, urological cancer treatments, dialysis

Jukka Tolppa

+358 40 581 7550
jukka.tolppa@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Instruments and surgical equipment, endovascular treatments, electrosurgery, lightsources and headlights, dialysis, RF ablation, MW ablation

Kim Vuori

+358 40 631 7365
kim.vuori@promedical.fi

WhatsApp
LinkedIn

Ultrasound and fusion imaging, stone management, laser surgery, urological cancer treatments

Juuso Pehkonen

+358 50 303 5578
juuso.pehkonen@promedical.fi